Helmikuun vitonen

Eräässä seuraamassani blogissa kerrotaan viikottain ainakin viidestä viikon aikana tapahtuneesta tai mietityttäneestä asiasta. Koska oma blogini on ollut viime aikoina kovin hiljainen, ajattelin, että voisin testata saman tyylistä juttua. Viikottain ei ehkä kuitenkaan ole tarpeeksi asiaa, joten jos nyt kokeilisin aluksi tällaista kuukausisysteemiä. Nyt siis seuraa helmikuun juttuja. Pieniä ja isoja, adoptioon liittyviä tai ei.

Tämä kuuluu oikeasti tammikuun puolelle mutta menköön nyt.
Kävimme tammikuun lopussa mieheni kanssa risteilyllä ihan vaan kahdestaan. Meidän oli tarkoitus mennä risteilylle jo ennen joulua mutta mieheni selkä sanoi sopimuksen irti juuri ennen lähtöä. Laivalla oli leppoisaa, vaikka se olikin ihan täynnä. Söimme hyvin ja nautimme vaan olemisesta. Tukholmassa teimme pikkuostoksia ja kävelimme takaisin Siljan terminaaliin. Yleensä kuljemme metrolla, joten siinä samalla näimme vähän uusia maisemia. 

Olen ollut todella tyytyväinen, että liityin Facebookissa kansainväliseen Bulgaria Adoptions -ryhmään. Olen saanut ryhmäläisiltä paljon tukea ja neuvoja. Siellä keskustellaan kasvatusasioista, hakuprosessista, odotuksesta ja vaikka mistä. Lisäksi siellä jaetaan tietoa annetuista lapsiesityksistä ja jonotustilanteesta.
Perustin meille Suomen odottajille oman ryhmän. Sielläkin alkaa olla keskustelua ja suunnitelmissa on bulgarian kielen opettelua yhdessä.

Helmikuussa juhlimme tulevan adoptiomummin 60-vuotissynttäreitä. Juhlat vietettiin oman perheen kesken. Seuraavana viikonloppuna kävimme mieheni, läheisten lapsukaisten ja tulevan adoptiomummin kanssa katsomassa Peppi Pitkätossua Helsingin kaupungiteatterissa. Vietimme tosi mukavan päivän!

Työtilanne on alkanut helpottaa ja nyt onkin enää kuukauden verran aikaa lomaan! Olemme vähän suunnitelleet lähtevämme Repovedelle. Saattaa olla, että seniorikoiramme ei enää jaksa kymmenen kilometrin päiväreissuja mutta onhan siellä lyhyempiäkin reittejä. Olisipa silloin jo keväistä ja aurinkoista.

Olen miettinyt miten tämä pitkä odotusaika kannattaisi käyttää. Toisaalta nyt pitäisi tehdä kaikkea mitä ei ehkä sitten joskus enää voi tehdä. Ja toisaalta pitäisi säästää rahaa adoptiokuluja ja mahdollisia hankintoja varten. Ristiriitaista... Olen myös miettinyt työn ohella opiskelua. Minulla ei ole ammattikorkeakoulututkintoa ja nyt olisi hyvää aikaa opiskella. Mutta mutta, onko minulla kuitenkaan riittävästi energiaa siihen... 

7.3. tulee muuten tasan vuosi täyteen virallista jonotusta! Päivtyksemme on jo Bulgariassa. Nyt saa sitten pitää peukkuja ja tehdä taikoja, etteivät odotusajat enää pitene!